Kautta aikojen kirjasuosikit

Ajattelin koota kautta aikojen kirjasuosikkejani ja ehkä myöhemmin myös leffasuosikkeja. Kirjoja on helpompi nimetä; ne jää jotenkin paremmin mieleen. En oo mitenkään nopea lukija, mutta viihdyn kyllä kirjojen parissa. Kun keskityn lukemaan, en näe enkä kuule muuta, eikä minua häiritse puhe tai muutkaan pienet häiriötekijät - tai sanotaanko että pitää olla melkoinen metakka, et saa mut irtautumaan mielenkiintosesta kirjasta :)

Enimmäkseen tykkään lukea koskettavia tositarinoita, mutta myös kevyet hömppäkirjat on toisinaan paikallaan. Viimeisin ostamani kirja on Tieto-Finlandia voittaja Syötäväksi kasvatetut. En oo ennättänyt lukea sitä kuin vähän alusta, kun pitäs lukea yritysvalmennuskurssille sopivia kirjoja. Mutta vaikuttaa tosi lupaavalta ja hyvältä teokselta, koska se kertoo todellakin Suomen tuotantoeläimistä. Kun aina vedotaan "Meillä Suomessa on asiat niin hyvin tuotantoeläimillä", mikä tietysti osaltaan totta onkin, mutta epäkohtia löytyy. Se, että jossain toisaalla maailmassa eläimiä kohdellaan julmemmin, ei vielä tarkoita että meillä Suomessa asiat olisi hyvin. Mutta ennen kuin alan aiheesta enemmän vaahtoomaan, ja erkanen sivuraiteille, takaisin kirjallisuuten :)

Mikäköhän mahtoi olla kirja jonka viimeksi luin? Lukeminen on aina vähän kausiluontoista ja varsinkin BB-kaudella lukeminen jäi vähän vähemmälle :) Eli edellisestä kirjasta on vierähtänyt aikaa. Oliskohan se ollut joku Tess Gerritsenin kirja? Ne on siis ehkä ainoita jännäreitä joita luen. Etenkin niitä, joissa on etsivä Jane Rizzoli. Siitähän on nyt tehty tv-sarjakin, mutten ole hoksannut alkaa seuraamaan ja harmistuin kun tajusin ettei menneitä jaksoja voi katsoa Katsomosta :( Mitään suosikkikirjailijoita mulla ei ole, mutta noita Gerritsenejä on tullut luettua useampia ja nytkin on tulossa uusin kirjakerhosta. Vaikka paljon tilaan myös adlibriksestä, bookystä ja bookplussasta tai ostan Suomalaisesta Kirjakaupasta ja lainaan kirjastosta. Nyt minulla ois myös 10 ilmaista kirjaa iPadille, mutta en ole vielä valinnut niitä, enkä kyllä tiedä osaanko lukea kirjoja sieltä. Muutenkaan en tykkää lukea näytöltä, mutta toki onhan se kätevämpää otta esim. matkalle kymmenen kirjan sijasta yksi iPad :)

En osaa sanoa mikä olis kautta aikojen suosikki, mutta sain synttärilahjaks kirjan Huone, ja se jäi pitkäksi aikaa mieleen. Vaikka kirja olikin fiktiivinen, tietää että se ihan yhtä hyvin voisi olla todellinen. Suosittelen ihan kenelle tahansa, todella vaikuttava kirja!

"Riipaiseva kertomus viisivuotiaasta Jackista, joka asuu yhdessä, lukitussa huoneessa äitinsä kanssa. Pienen pojan äänellä kerrottu tarina vie mukanaan - vuoroin itkettää, vihastuttaa ja hymyilyttää.

Tarina alkaa Jackin hauskasta viisivuotissyntymäpäivästä, ja vasta vähitellen lukijalle selviää totuus äidin ja pojan elämästä. Äiti on kidnapattu seitsemän vuotta sitten ja on siitä lähtien ollut väkivaltaisen miehen vankina pihavajassa, jossa on tarjolla vain rajallinen määrä ruokaa ja tarvikkeita. Äiti on kuitenkin onnistunut rakentamaan pojalleen täyteläisen elämän, josta ei puutu virikkeitä eikä rakkautta.

Huone, jossa Jack ja Äiti asuvat, on reilut kolme metriä kanttiinsa ja siinä on kattoikkuna ja lukittu ovi. Jack katsoo mielellään televisiota ja tykkää piirroshahmoista, mutta tietää, että mikään ruudulla näkyvä ei ole todellista. Vain hän itse, Äiti ja Huoneessa olevat esineet ovat totta.

Järkyttävästä aiheestaan huolimatta kirja onnistuu olemaan toiveikas, hauska ja elämänmyönteinen."

Samaan aihealueeseen Natasch Kampuschin kirja 3096 päivää

"Kuinka selvitä järkeään menettämättä kahdeksan
vuotta vankina kellarissa? Kymmenvuotiaana siepattu
itävaltalainen Natascha kertoo uskomattoman tarinansa

Vuonna 1998 kadonneesta itävaltalaisesta Natascha Kampuschista tuli maailmankuulu elokuussa 2006, kun hän onnistui pakenemaan sieppaajaltaan. Wolfgang Priklopil oli pitänyt tyttöä vankina autotallinsa lattian alla muutaman neliön kopissa 3096 päivää.
22-vuotias Kampusch paljastaa nyt ensimmäistä kertaa kaiken
vankeudestaan. Priklopil pahoinpiteli tyttöä, piti häntä nälässä ja
pakotti palvelemaan itseään. Seksuaalista hyväksikäyttöä Kampusch
ei kerro kokeneensa, mutta hänen piti kutsua miestä ’’herraksi’”.
Vankeutensa aikana Kampusch keskittyi selviämiseen, ajattelemaan
vain seuraavaa päivää, ja haaveili salaa vapaudesta. Samana
päivänä kun hänen onnistui paeta, Priklopil teki itsemurhan heittäytymällä junan alle.
”Omaelämäkerta tytöstä, jota pidettiin vankina kellarissa, on osoitus
mielikuvituksen voimasta kaikkein kauheimman ahdingon edessä.”
– Guardian
22-vuotiaan Natascha Kampuschin (s. 1988 Wienissä) hyytävä, kypsästi kirjoitettu selviytymistarina on ollut kansainvälinen sensaatio muun muassa Saksassa, Hollannissa ja Britanniassa. Kirjan nimi 3096 päivää on sama kuin Kampuschin vankeudessa viettämä aika."

Sitten kotimaista omaelämäkerrallista draamaa
  Peter Franzen, Tumman veden päällä

”Hukkasin kaikki isän ostamat Kelju K. Kojootit
puroihin, joihin vanhan talven lumet sulivat.”
Lapsen elämässä jokainen päivä sisältää jotain uutta ja ihmeellistä. Se voi olla leikki pikkusiskon ja naapurin poikien kanssa, se voi olla hassutteleva isoisä tai se voi olla kilpaa työnnettävän potkukelkan alla narskuva lumi. Petelle se on myös edessä oleva ensimmäinen kouluvuosi.
Ja sitten on isä joka muuttuu. Keittiöstä alkaa öisin kuulua ääniä, riitaa ja itkua. Lähdetään yön selkään.
Lapsi luottaa vailla ehtoja vanhempiinsa, ihailee heitä, on täynnä toivoa ja uskoa tulevaan. Mitä tapahtuu kun tämä kuva hajoaa?
Peter Franzénin Tumman veden päällä on aseista riisuvan herkkä ja usein riemastuttava kasvukuvaus. Franzén tavoittaa pienen lapsen tavan kokea maailma läikehtivien yksityiskohtien avulla. Hän kuljettaa tarinaa pienten huomioiden, esineiden, tuoksujen ja tunnelmien kautta kohti suurta draamaa, hetkeä jolloin lapsuuden idylli särkyy.
Tämän kirjan lukemisesta on jo kulunut paljon aikaa, mutta odotan kovasti tälle jatkoa. Toivon että jatkoa tulee, ilmeisesti elokuva ainakin on kehitteillä. Yllätyin, miten lahjakas kirjoittaja Peter on. Oikein tuli oma lapsuus elävästi mieleen, niin tarkasti kirjailija kuvasi lapsena koettuja tuntemuksia.

Muitten julkkisten kirjoista, voisin nostaa esille nyrkkeilijät Eva Wahlströmin ja Tony Halmeen. Halmeen kirjat oon lukenu joskus teininä, mutta ainakin sillon tykkäsin - pitäs joskus lukasta uudestaan. Wahlströmin kirjan Homma Hanskassa luin myös useampi vuosi sitten, mutta pidin hänen tavastaan kirjoittaa. Vaikka pidänkin Evaa melkoisena persoonana, yllätti kirja silti positiivisesti. Se oli samaan aikaan rehellinen, viihdyttävä että koskettava kertomus. Kirja sisälsi myös kuvia, jotka oli mukava lisä!

Eva Wahlström, Homma hanskassa

"Suomen menestynein naisnyrkkeilijä kuvaa lennokkaasti äärimaskuliinista nyrkkeilymaailmaa

Pienen suomenruotsalaisen tytön matka Ruotsin nyrkkeilymaajoukkueen maskotista Suomen päävalmentajan silmäteräksi on ollut raskas mutta antoisa. Elävästi kirjoitettu ja runsaasti kuvitettu kirja avaa nähtäväksemme palan maailmaa, joka vei 15-vuotiaan Eva Wahlströmin mukanaan kertaheitolla.
Wahlström kertoo vauhdikkaasti paitsi urheilu-urastaan myös omasta elämästään valottaen samalla koko 1980-luvulla syntyneen sukupolvensa maailmankuvaa. Räväkkä Wahlström tarinoi hullunhauskoista sattumuksista niin Loviisan takapihoilla, istanbulilaisessa kylpylässä, venäläisessä hotellissa kuin Delhissä kerjäläisten keskellä.
Wahlström pohtii myös vakavampia teemoja. Kirja avaa pysäyttävällä ja koskettavalla tavalla Wahlströmin suhdetta kuolevaan isäänsä ja kertoo myös siitä, kuinka jukisuus muuttaa elämän.
“Nyrkkeily on tunneasia, jota ei voi selittää järjellä. Se ei ole harrastus eikä pelkkä työ, se on tapa elää. Salainen maailma, johon harva uskaltautuu, ja sen takia harva tietää, mistä siinä oikeasti on kyse.”
Nyrkkeilijä Eva Wahlström (s. 1980 Loviisassa) kuuluu kotimaisten urheilijoiden kärkinimiin. Huippu-urheilun ohella helsinkiläinen Wahlström on kouluttautunut myös kuntosali- ja liikunnanohjaajaksi."

 Tony Halme, Jumala armahtaa - minä en

"Suorapuheisen, ihaillun ja vihatun Tony "Viikinki" Halmeen elämäkertateos ei jätä ketään kylmäksi. Rehellisesti ja tinkimättömästi hän kertoo karun lapsuutensa tarinan, kuinka hylätystä pikkupojasta kasvoi ammattinyrkkeilyn raskaan sarjan mestari, Hollywood-näyttelijä, ammattipainija ja taistelija.
Tony Halmeen tielle ovat osuneet maailmantähdet, mm. Bruce Willis, Madonna, Samuel L. Jackson, Jean-Claude Van Damme, Jeremy Irons, rockbändit sekä suomalaisista kuuluisuuksistamme esimerkiksi Renny Harlin ja Linda Lampenius, puhumattakaan aerobicin kuningattarista ja missiprinsessoista.
Tony Halme ei armahda edes itseään. Mitä tekemistä hänellä on mafian, pankkiryöstäjien, hormonien, huumeiden tai Los Angelesin poliisivankilan kanssa, se paljastuu vuoden puhutuimmassa kohukirjassa!"

 Tony Halme, Tuomiopäivä

 "Tony "Viikinki" Halmeen esikoisteos Jumala armahtaa - minä en nousi ilmestyessään peräti kolmeksi kuukaudeksi Mitä Suomi lukee -listalle. Uusi, itsenäisesti toimiva että myös kerronnallisesti edellisestä jatkuva Tuomiopäivä on samaa värikästä sanailua, jolla Viikinkin puheenvuorot ovat nousseet todellisiksi kivisten katujen klassikoiksi. Odotetussa uutuudessa mestari ja kehien kovin taistelija iskee asiat halki suomalaisten puolesta."

Fiktiivisistä kirjoista puolestaan Eve Hietamiehen Yösyöttö ja Tarhapäivä ansaitsee maininnan. Odotan innolla jatkoa. Kirjoista tekee erikoisen se, että se on kerrottu yksinhuoltajaisän näkökulmasta. Tosin muistaakseni toisessa kirjassa vuorotteli näkökulma myös naisnäkökulmasta. Varsin arkinen ja totuudenmukainen kuvaus lapsiperheen arjesta mutta mielenkiintoisella ja huumorisävytteisellä tavalla kerrottuna :)

Eve Hietamies, Yösyöttö

"Avioliitto. Asuntolaina. Auto. Toimittajana työskentelevän Antti Pasasen elämä on mallillaan ja Pia-vaimo viimeisillään raskaana. Kunnes Naistenklinikan edessä kaikki muuttuu. Tuhiseva käärö syliinsä tyrkättynä Antti katsoo, kun taksin perävalot häipyvät näkyvistä, taksin takapenkillä Pia ja heidän tulevaisuutensa ydinperheenä.
Elämä vauvan alias Paavo Pasasen ehdoilla alkaa, eikä Antilla ole aavistustakaan, mitä se tulee häneltä vaatimaan."

Eve Hietamies, Tarhapäivä

"Yösyöttö-romaanista tuttujen Antti ja Paavo Pasasen pienperheen elämä on uomissaan. Tarhaikään varttunut Paavo on Pokemonien ja pikkuautojen asiantuntija, ja Antti-isä uskaltaa jo luottaa maalaisjärkeen. Niin Antille kuin Paavollekin tärkeä on samassa elämäntilanteessa oleva Enni Terttu-tyttärineen.

Arki menee uusiksi, kun Tertusta yllättäen tulee Pasasen perheen tilapäisjäsen. Antilla ei ole ollut aavistustakaan niistä lukuisista tavoista, joilla tyttölapsen koko olemassaolon tapa eroaa pikkupojan elämästä. Puhumattakaan siitä, kuinka monta vaaleanpunaisen eri sävyä maailmassa oikein onkaan.

Tertun pitkäksi venähtävä vierailu koettelee hermoja, mutta osoittautuu myös opettavaiseksi - arvaamattomillakin tavoilla."

Myös Jari Tervon Layla voisi yhtähyvin olla tosipohjainen. Se pureutuu kurdi-kulttuuriin ja naisen asemaan niin, että kirjan luettua et voi olla kuin kiitollinen syntyneesi Suomeen...

 Jari Tervo, Layla

"Minut kihlattiin kehdossa.

Tätä Layla ajatteli unessaan viimeiseksi. Hän havahtui hääpäivän jälkeisenä aamuna aviomiehensä Muratin liikkeisiin. Tämä sytytti valot ja käski Laylan nousta patjalta.

Layla totteli miestään, kuten kunnon kurdivaimon tulee. Hän vilkaisi klaanin luvatta rakentaman gecekondun ikkunasta ulos. Siellä liehuivat punainen, keltainen ja vihreä. Gülistan-äiti oli häitten kunniaksi ripustanut kerrostalojen väliselle pyykkinarulle valmiiksi kuivia huiveja. Punainen, keltainen ja vihreä olivat kurdikansan värit.

Häävieraat olivat syöneet notkuvat pöydät börekejä, dolmia, köftejä ja yufkaa, ohutta leipää. Ne levittivät juhlan tuoksua arkeen saakka.

Minut kihlattiin kehdossa. Valmistauduin viisitoista vuotta miehelleni ja hän valmistautui minulle."

Ja sitten jotain faktan ja fiktion väliltä, Elina Tiilikka Punainen mekko, on omakohtaisiin kokemuksiin perustuva fiktiivinen tarina prostituutiosta Suomessa.

"Miksi pitäisi siivota toisten sotkuja, kun paremman palkan saa kauppaamalla ruumistaan? Näin järkeilee Punaisen mekon päähenkilö. Nooralle prostituoidun työn aloittaminen on helppoa. Ei tarvitse muuta kuin maata aloillaan ja kuvitella itsensä toisaalle, ja rahaa virtaa. Mutta Noora eristäytyy ja muuttuu sulkeutuneeksi. Ei ole yhtäkään ihmistä, joka ymmärtäisi. Eikä lopettaminen ole helppoa - ei vaikka iho ja itsetunto revitään riekaleiksi. Vuokra on maksettava. Asiakkaita on tyrkyllä. Raha houkuttaa.Tarina etenee tiiviisti. Kerronta on lakonista ja toteavaa, siitä on riisuttu paatos tai glorifiointi. Intensiivisinä toistuvat kohtaukset pakottavat epämiellyttävän lähelle raadollista arkea. Punainen mekko on kivulias kuvaus eksyneestä sukupolvesta, jonka tulevaisuutta samentavat epärealistisethaavekuvat. Päähenkilö haluaisi kelvata, mutta epävarmuus ja itseinho ovat aitojen ihmissuhteiden tiellä. Arka, sinnikäs tyttö puhuu avoimesti, ja tuntemuksiin on helppo samastua. Romaani ei moralisoi, ei politisoi eikä etsi syitä. Se on ainutlaatuinen kuvaus siitä, millaista on elää prostituoituna ahtaassa suomalaisessa kaupungissa. Fiktiivinen tarina perustuu omakohtaisiin kokemuksiin."

Sitten näitä koskettavia omaelämäkerrallisia teoksia, jotka pistää miettimään kuinka onnellinen sitä tietämättään on. Vaikka jatkuvasti tulee kitistyä pienistä asioista, niin joskus elämä voi yllättää ja seuraavassa hetkessä saatat toivoa että olisipa murheet yhä niitä turhanpäiväisiä ja ainaisia rahan ja ajanpuutteeseen liittyviä.

 Jean-Dominique Bauby, Perhonen lasikuvussa

"Perhonen lasikuvussa (Le scaphandre et le papillon) on ranskalaisen Jean-Dominique Baubyn vuonna 1997 julkaistu omaelämäkerta. Bauby (s. 1952) oli ranskalaisen muotilehti Ellen päätoimittaja, joka halvaantui yllättäen vuonna 1995.
Baubyn sairaus oli vaikea aivohalvaus, niin kutsuttu "Locked-in"-oireyhtymä. Hän pystyi liikuttamaan ainoastaan vasenta silmäluomeaan, mutta hänen aivonsa toimivat normaalisti. Baubyn puheterapeutti kehitti hänelle kommunikointijärjestelmän, jossa aakkoset oli järjestetty sen mukaan, miten usein ne esiintyvät ranskan kielessä. Bauby saneli toimittajalle tekstiä silmäänsä räpäyttämällä. Kirjain kirjaimelta syntyi teos, jossa Bauby kuvailee ahdistustaan sekä kertoo tarinoita paikoista, joissa hän käy omissa muistoissaan ja mielikuvituksensa siivin.
Bauby kuoli maaliskuun 9. päivänä 1997, vain muutama päivä kirjansa ilmestymisen jälkeen.
Kirjasta on tehty samanniminen elokuva vuonna 2007. Elokuvan ohjasi Julian Schnabel ja se sai neljä Oscar-ehdokkuutta."
Tämän olen sekä lukenut että katsonut elokuvana. Suosittelen molempia.

Kati Lepistö, Silmänräpäys

"Oli talvi vuonna 1998.
”Mitä tiedät locked-in-syndroomasta”, toimituspäällikkö kysäisi. ”Anteeksi mistä?”
Hänellä oli keltainen muistiinpanolappu kädessään. ”Käpylän kuntoutuskeskuksesta soitettiin ja tarjottiin mielenkiintoiselta kuulostavaa juttuaihetta. Nuori valokuvamallityttö on sairastunut johonkin kauheaan tautiin, ei pysty enää puhumaan eikä liikkumaan. Siitä voisi saada koskettavan jutun.”
Ainekset ainakin kuulostivat hyviltä: nuori kaunis nainen, tuntematon sairaus, traaginen kohtalo. Päätimme tehdä jutun, vaikka Suomen Kuvalehti ei skandaaleja haeskellutkaan. Tässä tuntui kuitenkin olevan aihetta sekä vakavaan että inhimillisesti kiinnostavaan juttuun.
Soitin puheterapeutti Sinikka Söderholmille Käpylän kuntoutuskeskukseen. Hän tunsi potilaansa hyvin ja oli tietysti kysynyt luvan, ennen kuin vinkkasi meille aiheesta. Hän myös tiesi paljon locked-in-syndroomasta, koska oli hiljattain julkaissut työryhmänsä kanssa siitä tutkimusraportin.
Sain Sinikalta perustiedot puhelimessa. Kyseessä oli todella harvinainen ja onneton sattuma nuoren naisen elämässä, aivorungon infarkti. Se oli tuhonnut naisen kyvyn liikkua ja puhua, vaikka hänen aivonsa toimivat muuten kuten ennenkin.
Sinikka kuvaili satuttavasti Kati van der Hoeven (ent.Lepistö) -nimisen tytön kohtaloa: ”hän tuntee ja ajattelee kuten kuka tahansa, mutta ei pysty ilmaisemaan itseään puhumalla”.
Kannattaa käydä myös Katin nettisivuilla: http://katilepisto.fi/

Leijonaemojen tarinat on rankkaa luettavaa, mutta silti se antaa uskomattoman paljon voimaa ja uskoa. Suosittelen kaikille äideille vaikka surullista luettavaa onkin!

"Kirja "Leijonaemojen tarinat" julkaistiin vuonna 2005 (WSOY). Kirjan ovat kirjoittaneet osa Leijonaemot ry:n perustajajäsenistä, ja kertoo siitä, mitä on olla äiti lapselle, jolla on erityistarpeita. Kirjan julkaisun myötä sekä yhdistyksen toiminnan laajentuessa on Leijonaemojen tunnettavuus nopeasti levinnyt ympäri Suomea. Tunnettavuuden lisääntyessä Leijonaemot ry:n toiminnasta sekä Leijonaemojen jäsenistä on julkaistu useita tiedotteita ja artikkeleja mediassa. Lehtijulkaisuiden lisäksi Leijonaemoja on haastateltu TV- ja radio-ohjelmissa."
Huom. voi olla, ettei kirjaa saa kuin kirjastosta lainaamaalla.

Liza Marklund on kirjoittanut tositapahtumiin perustuvat teokset Uhatut sekä jatko-osan Turvapaikka. Myöhemmin kirjojen päähenkilö on kirjoittanut oman jatko-osansa Mian salaisuus (Maria Eriksson). Nyt ilmeisesti myös päähenkilön poika olisi kirjoittamassa omaa versiotaan, sillä kirjoista ja niiden todenperäisyydestä on kohuttu...

Liza Marklund, Uhatut

"Riipaiseva tositarina, jonka toivoisi olevan keksitty: kertomus perheväkivallasta, sen uhreista, pelosta ja rakkaudesta, joka voittaa suurimmatkin esteet. Pankkivirkailija Mia Eriksson rakastuu samettisilmäiseen mieheen, kihlautuu ja saa tyttären. Vähitellen miehen väkivaltainen mustasukkaisuus muuttaa parisuhteen vankilaksi, ja kihlaus purkautuu. Helvetti ryöstäytyy valloilleen, kun Mia avioituu ruotsalaisen miehen kanssa. Vainooja uhkaa yhä uudelleen perheen henkeä. Viranomaiset ovat voimattomia, ja Mian ja hänen lastensa on paettava maan alle. Mia Eriksson kertoi tarinansa Liza Marklundille, joka kirjoitti siitä Ruotsin valtiopäiviäkin kohauttaneen esikoisteoksensa vuonna 1995. Liza Marklund tutustui Maria (Mia) Erikssoniin vuonna 1992 ollessaan toimittajana Expressen-lehdessä ja on siitä saakka seurannut tiiviisti Mian perheen koettelemuksia. Välillä hän on ollut perheen ainoa yhteys ulkomaailmaan. Kirjoittamisprosessi piti maan alla piileskelevän Mian kiinni elämässä."

Liza Marklund, Turvapaikka

 "On kulunut melkein kymmenen vuotta siitä, kun Mia Eriksson ja hänen perheensä lähtivät Ruotsista, jossa Mian väkivaltainen ex-mies uhkasi jatkuvasti heidän henkeään. Nyt on vihdoin mahdollista kertoa, mitä heille on tapahtunut. Perhe elää viimeisen vuoden kotimaassa piiloutuneena ja yhä epätoivoisempana. Syksyllä 1994 kamarioikeus toteaa, että valtio ei pysty suojelemaan heitä, ja seuraavana keväänä he jättävät Ruotsin lopullisesti. Etelä-Amerikassa uuden elämän aloittaminen näyttää aluksi mahdolliselta, mutta pian asiat mutkistuvat niin, että taas on lähdettävä, tällä kertaa Yhdysvaltoihin. Mia aloittaa taistelun oikeudesta jäädä maahan. Viisi vuotta kestävä kamppailu panee perheen jälleen kerran koville, mutta päättyy ainutkertaisella ja dramaattisella tavalla."
 

Maria Eriksson, Mian salaisuus

"Mian salaisuus jatkaa Mian ja hänen perheensä traagista tarinaa. Teokset Uhatut ja Turvapaikka Maria Eriksson kirjoitti yhdessä Liza Marklundin kanssa. Tällä kertaa Maria Eriksson kertoo itse tarinansa.

Mian salaisuus on koskettava tositarina pakomatkasta, pettymyksistä ja selviytymisestä. Kotimaastaan Ruotsista perheineen paennut Mia sai USA:sta turvapaikan vuonna 2003. Kolmentoista vuoden pakomatkan jälkeen perhe on henkisesti hajalla ja avioliitto Andersin kanssa repeilee."

Lopuks pakko vähän keventää, eli vaihtaa kevyempään luettavaan. James Herriot on yks herttaisimmista (eläin)tarinoitsijoista, mutta hänen kirjojaan ei tahdo saada enää kun divareista ja kirjastosta. Jos satut saamaan jonkun teoksen käsiisi, niin älä päästä irti (paitsi jos on kirjaston) :) James Herriotista voit lukea lisää esim. Wikipediasta. Juha Vuorinen on puolestaan omaa luokkaansa huumorikirjallisuudessa. Itsehän luin Juoppohullupäiväkirjaa "pikkutyttönä" kun se oli vasta netistä luettavissa. Vasta myöhemmin se ilmestyi kirjana ja nythän siitä on jo leffakin (en suosittele). Parhaina pidän ehkä kuitenkin Raskausarpia ja Vaippaihottumaa -teoksia :)

Luulenpa että tässä on jo riittävästi valinnanvaraa, vaikka hyviä kirjojahan on lähes loputtomasti ja melkein koko ajan tulee lisää. Varmaan jonkun olennaisen unohdinkin, mutta pitää palata sitten toiste aiheeseen :) 

PS.Aloitin tämän tekstin työstämisen jo kauankauan sitten, joten alkuplärinät on hieman "vanhentunutta". Luin itseasiassa viimeisimmäksi kirjaksi Reko ja Tiina Lundan Viikkoja, kuukausia -kirjan, joka myös tositarina perheen isän vakavasta sairudesta ja varsin suositeltava teos sekin! Sitä taas hetken muistaa olevansa melko onnekas kun on terve perhe!